Vihdoin odotettu viikonloppu vapaa

Kuten otsikosta näkee niin vihdoin pääsin viettämään vapaata viikonloppua. Viimeisin vapaa viikonloppu, mikä minulla on ollut 2kk:ta sitten joulukuussa itsenäisyys päivänä ja siitä asti olen ollut joka viikonloppu tähän päivään asti töissä. Olen huomannut kuinka väsynyt olen ollut, vaikka minulla on ollutkin arkivapaita, mutta silti tuntuu, että ne eivät vain yksin kertaisesti ole riittäneet minulle. Varsinkin sen olen huomannut, että nyt kun meillä töissä alkoi listan suunnittelussa ergonominen listan suunnittelu ja melkein kaikki vapaat mitkä minulla on ollut niin olen päässyt iltavuorosta aloittaamaan minun vapaat, joka tökkii minua paljon ja myös se, että kun vapaat loppuvat niin seuraavana päivänä minulla on aamuvuoro, mikä lyhentää huomattavasti vapaita. Vaikka onhan se totta, että aamuvuorosta on mukava tulla kotiin, kun sitten illalla kerkiää tehdä jotain, mutta välillä tuntuu, että on vaan niin väsynyt, että ei vaan yksin kertaisesti jaksa tehdä mitään. Olen ollut aina aamu-uninen ja tykkään nukkua pitkään aamulla, joten aamuvuoroihin herääminen on välillä todella vaikeaa. Mutta kyllä minä myös aamuvuoroista tykkään esim. juuri sen takia, että jos alkaa viikonloppu niin mieluummin minä lähden viettämään sitä aamuvuron jälkeen, kun taas iltavuorosta jos pääsen viettämään viikonloppua niin tuntuu, että se koko päivä on vähän niin kuin mennyt hukkaan, kun olet illan töissä ja kun pääset töistä yhdeksän tai jopa vasta kymmenen aikaan niin kyllä se ilta on aika lailla mennyt jo. Mutta voin kyllä sanoa, että olen ollut nämä 2kk:ta todella henkisesti sekä fyysisesti väsynyt, työ on ollut välillä todella uuvuttavaa ja ehkä myös se, mikä aiheuttaa väsymyksen on se, että kun joutuu töissä tekemään pienellä miehityksellä töitä ja potilaita on paljon, jotka ovat todella raskaita niin sekin vie mehut todella helposti. Kun pääsee töistä kotiin niin sitten muistaa, että siellä kotona odottaa toinen osapuoli, joka saattaisi myös kaivata sitä huomiota ja se tuntuu todella pahalta, koska minun miehellä on joka viikonloppu vapaata töistä. Kun lähden töihin viikonloppuna niin monta kertaa on mielessä käynyt, että kunpa voisin jäädä kotiin, mutta sitten minulle tulee mieleen ne työkaverit, jotka minulla on siellä töissä. En minä voisi tehdä sitä, että jäisin kotiin, koska tulisi niin huono omatunto siitä asiasta, vaikka ei sen niin pitäisi olla. Joskus on vain todettava, että ei vaan jaksa ja on jäätävä kotiin. Koska sen olen oppinut, että väsynyt hoitaja on huono hoitaja ja sitä en halua omalle kohdalle, että jollekin potilaalle sattuisi jotain minun väsymyksen takia.
Haluan vielä tähän loppuun sanoa ISO KIITOS kaikille ihanasta palautteesta ja tuesta minkä olen saanut tälle blogille. Olen niin iloinen! Kiitos🖤

Ihanaa viikonloppua kaikille!❤️

Kommentit

Suositut tekstit