KesĂ€loma kuulumisia. đđčđš
SiitÀ on taas pitkÀ aika kun olen tÀnne viimeksi kirjoitellut mitÀÀn. Voin sanoa, ettÀ pÀÀ on kyllÀ lyönyt paljon tyhjÀÀ enkÀ ole saanut oikein kirjoitettua tÀnne mitÀÀn. Olen ollut tÀssÀ nyt 2 viikkoa lomalla ja torstaina pitÀisi palata sorvin ÀÀreen. Jotenkin tuntuu, ettÀ loma meni taas ihan hirveÀÀ vauhtia ja tuntui, ettÀ ei saanut kunnolla mitÀÀn tehtyÀ. Ja sitten kumminkin kun on lomalla niin haluaa ottaa rennosti eikÀ olla koko ajan menossa jonnekin. Sain minÀ onneksi laitettu meidÀn parvekkeen kesÀkuntoon ja hommasin sinne myös kesÀkukkia niin kelpaa siellÀ istuskella ja viettÀÀ aikaa. NÀin myös kavereita ja vieitn heidÀn kanssaan aikaa. Sain myös motivaatiota aloittaa juoksemisen tÀssÀ loman aikana mikÀ on minulle todella iso juttu, koska olen todella huono harrastamaan mitÀÀn liikuntaa ja kaverin inspiroimana latasin puhelimeen apin jonka avulla pystyn seuraamaan sitÀ juoksemista. Ja olen kyllÀ nauttinut siitÀ, mikÀ kuullostaa todella hassulta minun suusta. Ostin viime viikolla minulle juoksekengÀt niin pÀÀsee kunnolla juoksemaan, jalat vaan ei ole vielÀ siihen tottuneet joten se vie vÀhÀn aikaa. KÀvimme myös eilen Ikeassa Jeren ja hÀnen vanhempien kanssa sekÀ myös Matkuksen puolelta tuli löytöjÀ mukaan.
Olin alkulomasta kesÀmökillÀ viikonlopun ja nautin siellÀ olosta todella paljon. Jotenkin siellÀ kun saa olla omassa hiljaisuudessa ja kuunnella luonnon ÀÀniÀ mitÀ ole kaupungissa niin on erillaista.
Laitoin meidÀn parvekkeen myös kesÀkuntoon. SiitÀ tuli ihana ja varsinkin kun ostin noita kesÀkukkia niin se tekee siitÀ niin eri nÀköisen.
Voin sanoa, ettÀ tuon lenkin jÀlkeen olo kyllÀ kuollut, mutta olo oli sen jÀlkeen niin hyvÀ ja olin onnellinen, ettÀ lÀhdin juoksemaan vaikka se tuntui ihan hirveltÀ ja tuntui, ettÀ en vaan pÀÀse eteen pÀin, mutta siinÀ sitÀ oltiin ja seuraavana pÀivÀna lÀhdin uudestaan juoksemaan.
Olen myös innostunut tekemÀÀn isoĂ€idin neliöitĂ€. Ajattelin, ettĂ€ jos saisin tehtyĂ€ nĂ€istĂ€, vaikka jonkun torkkupeiton, mutta katsotaan riittÀÀkö motivaatio.đ
Haluan toivottaa kaikille hyvÀÀ ja lĂ€mmintĂ€ kesÀÀ 2020. TehdÀÀn tĂ€stĂ€ kesĂ€stĂ€ ikimuistoinen!đ


Kommentit
Ei ole pokkaa tulla omalla nimellÀ kirjottelemaa edes!!!
Blogi on kirjoittajan nÀköinen ja aivan mahtavaa luettavaa! Se ei luulisi sinun peppuasi kaivavan nuo kirjotus virheet!
Ja se miten kommentoit toisen kouluun pÀÀsy mahdollisuuksia nii jessus kauheeta!!! Omistan itse lukihÀiriön ja kirjotus virheitÀ pursuaa teksteissÀni ja myös aikoinaa koulun penkillÀ niitÀ tuli. Ja kyllÀ ihan AMK tasosesto olen opiskellut ja ihan huippu todistuksella pÀÀsinikn pois! Mut hei arvaa mitÀ se ei tee musta huonoa hoitajaa vaikka lukihÀiriö nÀkyi teksteissÀni! Inga on ihan huippu, empaattinen ja ammattitaitoinen hoitaja!
Jos sulle ei oo muuta tekemistÀ ni voit mennÀ muualle kohottamaan tota surkeeta itsetuntoas!! Ei muuta kun hyvÀÀ kesÀÀ siulle :)
Inga❤️
Ne jotka kokevat tekstin liian vaikeaksi luettavaksi voivat lopettaa sen lukemisen tai asiasta kommentoinnin. Kukaan ei pakota sinua lukemaan blogia.
Ja hyvÀÀ kesÀÀ Ingalle, ÀlÀkÀ anna yksittÀisten ikÀvien kommenttien haitata. LisÀksi tsemppinÀ, ettÀ itse olen lukenut blogiasi alusta asti ja nÀen jo kehitystÀ tekstisi sujuvuudessa. :)